Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Anname

Olen 3kympin hujakoilla oleva lähihoitaja rouva, joka tällä hetkellä hoitaa -04 ja -08 lapsia kotosalla. Hurahdin nukkekoteihin vasta pieni tovi sitten ja tämä harrastus on temmannut minut täysin mukaansa. Ihanaa tässä on myös se, että äitini ja poikani ovat myöskin "hurahtaneet" ja näin saan jakaa harrastukseni heidän kanssaan. Vanhan Mobiliani löytymisestä tämä kaikki alkoi. :) Mobilia on nyt aika lailla valmis. Nyt aikaa kuluu mini juttujen tekoon, nukketalo Tupalan ja Kuurankartanon kimpussa. Ihana uusi projektini Mummula starttaamassa!

24.05.2010 - 21:30

Hei kaikille bloggailijoille ja mineilijöille

Pahoitteluni, kun en ole blogia yhtään päivitellyt... Elämässä puhaltaa kaikilta osin uudet tuulet, joten on ollut niin paljon kaikenlaista ettei aikaa ja energiaa ole yksinkertaisesti riittänyt tälle rakkaalle harrastukselle. Saatikka että olisin blogiin asti jotain saanut. Uutta energiaa puhkuen toivon myös, että mineilykärpänen puraisisi ja saisin jälleen inspiksestä kiinni.

Oikein ihanaa kesää kaikille rakkaille blogiystävilleni

TOIVOTTAA ANNAME JA MINIT

01.01.2010 - 20:00

Eijuli lähetti äidilleni ylläri postia, josta me saimme pahvilaatikon siitä käyttöömme. Poikani halusi ehdottomosti tehdä itselleen ravintola roomboxin ja sen piti olla tietysti HETI valmis. Mistä lie perinyt heikohkon kärsivällisyyden .

Poika sitten valkkaili minun varastoistani ja kätköistäni ensin lattia materiaalin ja sitten tapetit. Luojan kiitos kelpasi printattu puulattia, eikä tarvinnut alkaa "lautoja naulaamaan". Tapetiksi kelpasi vain ja ainoastaan joulupukin minulle tuomat ruusutapetit, tietenkin! Kauniit ne ovat minustakin, miksipä ei sitten hiukan pienemmistäkin mineilijöistä. Minun rakkaasta aarrelaatikosta hän sitten otti lainaan kalusteita ja tarvikkeita. Verhotkin on vaan kankaanpaloista värkätyt ja teipillä kiinnitetyt, että pääsi poika leikin touhuun. Tätä oli hurjan kiva puuhata ja ajan kanssa saadaan tästä varmasti hurjan kiva. Ja kuuleemma pitää tulla ravintolan kokille yläkertaan sänky missä voi nukkua... Jatkoa tiedossa siis...

 

31.12.2009 - 12:45

Oikein iloista ja mineily rikasta uutta vuotta kaikille blogissani vieraileville   Toivottaa Anname ja Minit

25.12.2009 - 10:58

Näinpä olin minäkin ollut kiltti, kun pukki muista minuakin mitä ihanimmilla yllätyksillä. Ja luulenpa, että Malakoffit olivat kuiskineet tontuille salaisuuksia, jotka kantautuivat sitten pukin korviin.

Kaunis lipasto Birgitiltä(sisareni anoppi), Kiitos!!! Lasi lintu, karahvi ja pikarit ovat tulleet äidiltä

Tässä vielä lasitavarat lähempää. En jostain syystä löytänyt koko talosta yhtään kolikkoa tai tulitikkua mitaksi joten omat nakkisormet vilistävät aika ajoin kuvissa.

Aivan ihana lasinen tarjoiluastia äidiltä.

Maalausteline...taidetaan tulevassa projektissa harrastella maalausta.

Aivan ihanat kukkaset....ja niin passelit projektiin 

Kaunis maustehylly/keittiöhylly Birgitiltä. Kiitos kaunis

Saanko esitellä Varma Lempi Viimanen Kututaan Lempiksi. Joulun paras lahja! Tätä osasin hiukan jo odotellakin, mutta enpä olisi uskonut, että Malakoffien räätäli olisi näin upeat riisuttavat vaatteetkin Lempille saanut tehtyä. KIITOS, KIITOS, KIITOS!!!

Lempille kaksi neuletakkia (myöskin Malakoffien räätäliltä), joista kuulemma tuo keltainen oli "saat jos haluat, tää on semmonen harjoitusversio"... No tottahan minä sen halusin, ei minulla synny käpälistä noin hieno harjoitusta.

Saanko esitellä: Tuleva projektini Mummula Taloa metsästetään kovasti, mutta vielä en ole löytänyt haaveideni mummulaa... Tavaraa olisi ja ajatuksia, mutta talo uupuu. Haluan alakertaan yhden ison huoneen ja ylös kaksi pientä, mutta... Taustalla näkyvä tapetti on sekin (monta arkkia) joulupukin kontista.

Vinkatkaa, jos keksitte jotain hyviä nettikauppoja joista vois Mummulaa metsästää. Ulkomaatkin käy.

 

25.12.2009 - 10:18

Jouluaatto luukustu paljastui runsas paketti kaikkea ihanaa. Kiiltokuvia ja pieniä jouluisia kuvia joista tehdä vaikkapa tauluja taikka julisteita.

Sekä kaunis jouluinen kynttiläasetelma ja posliinienkeli. Suuren suuri kiitos Joenmäenvuorenpajaan.

 

23.12.2009 - 09:11

Tällaista ihanaa ja tarpeellista löytyi toka vikasta luukusta. Viherkasveja ei ole ikinä liikaa ja Tupalan Aino ilahtui hurjasti näistä tikkaista. Kiitokset lähtevät Pirrelle ja oikein mukavat joulun toivotukset.

 

22.12.2009 - 17:43

4 rkl joulun taikaa
ripaus herttaista hymyä
hyppysellinen lumihiutaleitten tanssia valkealla nietoksella
ruokalusikallinen jouluisia säveliä
2 hyppysellistä joulukuusen tuoksua ja kynttilöiden pehmeää valoa
3 ripausta lahjakäärön rapinaa
maustemitallinen jouluherkkujen huumaavia tuoksuja
2 kauhallista touhukasta jouluvilskettä ja iloista yhdessäoloa
kauhallinen lasten riemukasta ilonpitoa
höystä vielä maun mukaan ripauksella lahjatoivomuslistaa

Valmista rakkaudella ja hartaudella, lämmöllä ja ilolla.
Sekoita ainekset varovasti oikeassa suhteessa.
Voit maun mukaan lisätä joulumieleen vaikkapa tähtien tuiketta, joulupukin reen kilkatusta ja joulurauhaa.

Oikealla reseptillä lämmin joulumieli säilyy sydämissä pitkään.

***
Oikein lämpöistä joulua
ja
Paljon Onnea Vuodelle 2010
***

Toivottaa AnnaMe ja Minit

Tässä vielä yhden minin käden jälkeä

 

Kävijälaskuri 9.1.09 alk +1000 kävijää
Kävijälaskuri
Nappaa blogini