Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

Anname

Olen 3kympin hujakoilla oleva lähihoitaja rouva, joka tällä hetkellä hoitaa -04 ja -08 lapsia kotosalla. Hurahdin nukkekoteihin vasta pieni tovi sitten ja tämä harrastus on temmannut minut täysin mukaansa. Ihanaa tässä on myös se, että äitini ja poikani ovat myöskin "hurahtaneet" ja näin saan jakaa harrastukseni heidän kanssaan. Vanhan Mobiliani löytymisestä tämä kaikki alkoi. :) Mobilia on nyt aika lailla valmis. Nyt aikaa kuluu mini juttujen tekoon, nukketalo Tupalan ja Kuurankartanon kimpussa. Ihana uusi projektini Mummula starttaamassa!

16.08.2009 - 19:20

Tein viime viikonloppuna pari peiliä ennen järvelle lähtöä. Toinen meni jo lahjaksi. Peileistä tuli oikein kivat. Kiitoksia vaan Birgitille niistä peilinpaloista!

Oli muuten todella vaikea kuvata näitä.

07.08.2009 - 11:09

Jokin aika sitten askartelin pari ikkunaa Tupalaan ja pari taulua. Tuo mustavalkoinen taulu on aikasta iso, mutta...

Äiti innostui nikkaroimaan seinäkelloja ja sain minäkin oman, kiitokset. Kuin myös näistä nahkakengistä.

Eilen mentiin lasten kanssa mummilaan viettämään kesäistä pihapäivää. Mummia odotellessa käytin hiukan hänen materiaalejaan ja nikkaroin pienen naulakon. Paspispahvia alaosa, jonka päällystin servetillä ja lakkasin. Pienet puut bambua jotka vaan töpsötin maalilla ja koukut rintaliivien hakaset (en suinkaan rikkonut äiti muorin liivejä vaan otin omat räsät mukaan jo kotoa). Noissa pienissä ruseteissa olikin solmimista, mutta sain ne kuitenkin kivan kokoisiksi.

Tykkään jotenkin tästä kovasti. Nauru

15.06.2009 - 00:03

Tänään siis tosiaan pidimme äitini Anneven kanssa pajapäivää. Mini juttujen merkeissä Nauru 

Tässä neljän tunnin yhteinen aikaansaannos.

Sain keittiöön pikku pyyhkeitä.

Tein erilaisia kukka asetelmia. Erityisesti tykkään noista Aronin sauvoista. Ne tulee Viviennen kampauspöydälle Kuuran kartanoon.

Mansikkakiisseliä ja appelsiinikiisseliä.

Muhennosta ja keitetyt perunat.

Tomaattinen sienikeitto ja lohipata. Palanpainikkeeksi limppua.

Äidin tekemä graavilohipeti ja itse tekemäni mätilautanen. (ja yhdyn äitini postaukseen, että noi meitin herneet näyttää ihan oliveilta)

Muutama taulu oli ihan pakko saada tehtyä.

Tässä vielä omat tuotokseni yhteiskuvassa.

Herkullista, eikö?!

30.07.2008 - 19:55

Ekat kukat ja leipomukset taikataikinasta. Ihan ok onnistuivat... Kakluuni on toinen tekemäni ja se muuttaa poikani nukketaloon.

Kävijälaskuri 9.1.09 alk +1000 kävijää
Kävijälaskuri
Nappaa blogini